maanantai 13. marraskuuta 2017

Yllätystyttö

Uusi BJD-nukke, joka tarttui heräteostoksena mukaan Oulun miitistä aiemmin syksyllä:






Aluksi tyttönen oli melko pastellisena, koska en löytänyt oikein mitään sille mahtuvia vaatteita, mutta sitten yhtäkkiä hän vaatikin ihan minulle vieraita värejä päälleen. Ompelin kukkapöksyt, jotka ovat niin karseat, että oikeastaan ne ovat aika makeet.


Juuri muuta en olekaan vielä saanut aikaiseksi. Postissa on kumminkin tulossa kengät. Nimestä ei ole mitään tietoa, eikä muutenkaan hahmosta, mutta olin haaveillut tuollaisesta päärynävartaloisesta nukesta, ja sellainen sattui olemaan miitissä myynnissä, joten tartuin tilaisuuteen. Maksoin nuken kahdessa erässä loka- ja marraskuussa, joten nyt se on maksettu ja kokonaan minun.

Hahmo kehittyy pikku hiljaa, pitäisi keksiä millaiset silmät hankkia, minkä värinen ja mallinen peruukki, millaisen meikin tekisin, ja niin edelleen. Kroppa on Leekeworldin art body, ja pää Doll In Mindin Aria. Hybridi on hyvä, mutta voisin kuvitella, että jonain päivänä vielä hankkisin tälle kropalle jonkin toisen pään. Se tosin ei ole ajankohtaista varmaan vielä pitkään aikaan.





-Miss Chaos



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kerro ajatuksesi