keskiviikko 25. huhtikuuta 2018

MUUTTO

Eeep. Päätin siirtää nukkeblogin tumblrn puolelle, koska siellä blogaaminen on niin yksinkertaista. En vielä tiedä, ottaako tämä idea tuulta alleen, mutta yritän nyt ainakin.

Linkki: silverswirlsdolls

Blogi on vielä työn alla, mutta odotettavissa on luultavasti kännykkäräpsyjä pimeässä yöllä kello neljä, valona vain taskulamppu.



-Miss Chaos

tiistai 5. joulukuuta 2017

Moxie Teenz

Tuli tehtyä äkillinen heräteostos huuto.netissä, kun suureksi yllätyksekseni löysin Moxie Teenz -nuken oikein hyvään hintaan. Se oli jo valmiiksi hieman kustomoitu, joten siitä se hinta kai johtui. Ei tarvinnut monta sekuntia miettiä, pitäisikö tuo tuosta napata, kun oli alkukuu ja vielä rahaa tilillä.

Hahmo on Tristen, sille on vaihdettu siniset silmät alkuperäisten harmaiden tilalle, ja mukana tuli kaksi vaaleata Moniquen laadukasta peruukkia alkuperäisen mustan sijaan. Ja jonkin verran vaatetta ja random sälää. En oikein pitänyt niistä vaatteista, mutta onnistuin löytämään sopivan kokoisen paidan Barbievaatepussista, sellainen joka on Barbeille liian suuri, ja kamuni tekemän hameen, josta tuli hassun kokoinen. Sellainen, joka ei mahdu BJD:lle, mutta on liian iso Barbielle. Se olikin tälle juuri sopiva. Sanoinhan, että ottaisin sen hameen mielelläni, kyllä minulta sille joku käyttäjä löytyy. Löysin myös random säärystimet, ei mitään hajua mistä ne ovat tulleet, mutta sopivat hyvin. Sekä itse tekemäni pipon.

Turkisliivi, legginssit ja kengät ovat Tristenin alkuperäiset.



Kokeilin sille sitten myös tätä iänikuista vihreää mohairperuukkia, vaikka se onkin aivan liian iso. Ja sehän on ihana! Instagramissa tuli sitten kommentteja, että tuo näyttäisi minulta. Noh, ehkä siinä on nyt sitten jotain samaa, nörttilasit ja vihreä tukka.



Otin pitkästä aikaa muutamia ulkokuvia silloin kun oli vasta ihan vähän lunta. Nyt sitä on jo sen puoli metriä.













Ihastuttava nukke ja erikoinen koko, voisin joskus etsiä lisääkin Moxie Teenzejä! Tristen voisi ehkä vielä saada uuden nimen.





-Miss Chaos




maanantai 13. marraskuuta 2017

Yllätystyttö

Uusi BJD-nukke, joka tarttui heräteostoksena mukaan Oulun miitistä aiemmin syksyllä:






Aluksi tyttönen oli melko pastellisena, koska en löytänyt oikein mitään sille mahtuvia vaatteita, mutta sitten yhtäkkiä hän vaatikin ihan minulle vieraita värejä päälleen. Ompelin kukkapöksyt, jotka ovat niin karseat, että oikeastaan ne ovat aika makeet.


Juuri muuta en olekaan vielä saanut aikaiseksi. Postissa on kumminkin tulossa kengät. Nimestä ei ole mitään tietoa, eikä muutenkaan hahmosta, mutta olin haaveillut tuollaisesta päärynävartaloisesta nukesta, ja sellainen sattui olemaan miitissä myynnissä, joten tartuin tilaisuuteen. Maksoin nuken kahdessa erässä loka- ja marraskuussa, joten nyt se on maksettu ja kokonaan minun.

Hahmo kehittyy pikku hiljaa, pitäisi keksiä millaiset silmät hankkia, minkä värinen ja mallinen peruukki, millaisen meikin tekisin, ja niin edelleen. Kroppa on Leekeworldin art body, ja pää Doll In Mindin Aria. Hybridi on hyvä, mutta voisin kuvitella, että jonain päivänä vielä hankkisin tälle kropalle jonkin toisen pään. Se tosin ei ole ajankohtaista varmaan vielä pitkään aikaan.





-Miss Chaos



tiistai 18. heinäkuuta 2017

Takaisin kevääseen

Unohdin postata blogiin nämä kuvat, jotka otin jo huhtikuussa kun oli vielä paljon lunta. Huppista! Ostin kai maaliskuun puolella huuto.netistä kaksi nukkea, Hollywood Nails Teresa ja Christie. Ne tulivat yhdessä Teresan alkuperäisessä laatikossa kaikkien tavaroidensa kanssa, ja nuket olivat täysin uudenveroisessa kunnossa. Eräällä lapsuudenystävälläni oli Hollywood Nails Barbie, ja aion ehkä jonain päivänä vielä hankkia senkin, kenties ebaysta... Näillä nukeilla on juuri se vartalotyyppi, joka on jostain syystä lempparini, eli se ysärin nivelletty kovamuovinen versio, jolta löytyy myös torsonivel, mutta näillä on korkkarijalat, kun suurimmalla osalla niistä on lättäjalat. Esimerkiksi Gymnast Barbiella on tämä vartalotyyppi.






Pari maaliskuun pimeydessä otettua saapumiskuvaa, ja sitten ulkosalla huhtikuussa otetut:




Jätin niiltä pois ne asujen neuleosiot, koska ovat mielestäni vähän hassun näköiset. Asuihin kuuluu muutenkin monta kerrosta eri näköisiä kankaita, eivätkä neuleasusteet ole mielestäni tärkeät lisät. Molemmilla nukeilla on aivan ihanat hiukset, Christiellä sellaiset pikkuruiset twistit, mitä afrotukkaan usein tehdään, ja Teresalla upea punaisella raidoitettu lyhempi kampaus. Christien mukana tulikin afrotukkaan soveltuva kampa harjan sijasta. Pidän myös kovasti siitä, että tämän linjan nukeilla on varsin tummat huulimeikit ja lakatut kynnet. Yksityiskohdat ovat tärkeitä.







Mielestäni Christie olisi ehkä näyttänyt paremmalta oranssissa, kuin tässä murretussa keltaisessa, mutta asu on silti hieno. Barbien petroolin värinen asu on kuitenkin mielestäni näistä kolmesta hienoin:


Se on muuten tismalleen samanlainen kuin Christiellä, vain eri värinen. Teresan asu on jonkin verran erilainen. Barbien tummat huulet näyttävät upeilta vaaleiden kutrien kanssa.

Voisin kerätä 90-luvun Barbeja enemmänkin, mutta niitä löytyy todella vähän alkuperäisten vaatteidensa kanssa. Katselen kateellisena, kun Yhdysvalloissa nukkekeräilijät löytävät kirpputoreilta suuria nukkelaatikollisia muutamalla dollarilla, kun täällä yhdestä alastomasta, parturoidusta ja tahraisesta nukesta pyydetään ainakin viisi euroa. Ei ole reilua.




-Miss Chaos


maanantai 26. kesäkuuta 2017

True colours

Muutama kuva Shibajuku Girl Sukista, kun kehittelin sille uuden asun. Pohdin, leikkaisinko sille etutukan vai enkö uskalla kokeilla.







Blogimaailma on niin kuollut, enkä tee itsekään juuri mitään herättääkseni sitä henkiin. Vähän harmittaa, mutta sellaista on elämä.



-Miss Chaos



torstai 27. huhtikuuta 2017

Vain tuuli liikkuu hiuksissaan

Lupasin postata vielä siitä toisestakin asiasta, jonka ostin Oulun reissulla Toys R Usista. Sieltä löytyi ensimmäinen Star Darlings -nukkeni! Olen halunnut tällaista jo kauan, mutta ei niitä tietenkään myydä missään täälläpäin. Mielestäni 19,95 ei ole Suomessa paha hinta nukesta, joten päädyin vihdoinkin ostamaan lempparihahmoni, Scarletin.

Otin nämä kuvat jo yli viikko sitten, mutta unohdin ne autuaasti. Ensin pari pakettikuvaa:


Nuo rummut ovat vähän oudot. Mutta ymmärrän, että nuken mukaan ei voitu tehdä ihan täyden kokoista kunnon rumpusettiä, se olisi nostanut hintaa. Paketista otettaessa yksi osa rummuista piti liittää yhteen, muuten ne olivat valmiiksi kootut. Kapulat ainakin ovat aidonnäköiset. Soitan itsekin mieluiten rumpuja, jos jokin soitin pitää bändissä valita.


Avasin Scarletin hiukset, etuhiuksetkin olivat ommeltu paikoilleen joten avasin nekin. Hiukset ovat hyvää laatua ja kauniit, nypin kyllä tinseleitä vähän vähemmäksi kun halusivat lennellä ympäriinsä.

Löysin lumettoman kohdan saunan seinustalta isän luota, siellä on tosiaankin vielä metri lunta, vaikka toukokuu lähestyy.


Scarletilla on bolerohuppari, mutta huppu ei ole aivan tarpeeksi iso mahtuakseen sille päähän. Huppu ja hihat ovat tuollaista velourimatskua, ja muuten huppari on tekonahkaa. Aika hieno mielestäni.

Raidalliset legginssit ja komeat saappaat ovat kuitenkin lempiosani tätä asua. Käyttäisin noita saappaita varmaan itsekin.



Scarletilla tuli mukana myös vyö ja rannekoru. Mekko on kaunis, mutta helma törröttää vähän hassusti joistain kohdin. Painunut varmaan paketissa.



Suorassa auringonvalossa naama ylivalottuu ja kaikki tuo purppura näyttää enemmän pinkiltä, mutta ainakin glitterit kimaltavat ja tukan kauniit värit tulevat hyvin oikeuksiinsa.



Voisin kuvitella ostavani joskus vielä toisenkin Star Darlingsin, jos tilaisuus näyttäytyy.


Otin samassa kohdassa muitakin kuvia, näytän ne sitten ensin kerralla!





-Miss Chaos



tiistai 11. huhtikuuta 2017

Vauvoja!

Kävin tuossa Oulussa, ja suureksi ilokseni pääsin vihdoin ja viimein myös Ideaparkin Toys R Usiin, mistä olen haaveillut jo vuosikaudet. Koskaan aikaisemmin ei ole vain Oulunreissuilla ollut aikaa, ja Ideapark on niin kaukana keskustastakin ja ihan eri suunnassa kuin kaverini koti, joten menimme nyt kahdella bussilla ja pelkästään matkalla kesti melkein tunti. Mutta olen hyvin tyytyväinen että pääsin! Ostin sieltä kaksi asiaa, toisesta kerron ensi kerralla, mutta ensimmäisenä silmiini osui puoleen hintaan oleva Puppy Suprise. Niitä oli hyllyssä jäljellä kaksi kappaletta, molemmat olivat tämä valkoinen Popcorn-hauveli. En koskaan ajatellut hankkivani PS-koiraa, koska en ollut tietenkään ikinä ennen edes nähnyt niitä livenä, ja uumoilin myös, että ne ovat joka tapauksessa Suomessa liian kalliita. Mutta suuri -50% -kyltti muutti mieleni nanosekunnissa, ja olen aivan mielissäni saaliistani. Ehkä jonain päivänä hankin vielä Kitty Surprisen jos jostain löydän...

Päätin uudelleennimetä emon, koska tykkään suomalaisista nimistä leluillani, joten tästä lähin se on Pilvi. Pakkaus on supersoma, ja tahtoisin säästää sen, mutta mihinköhän se oikein pitäisi laittaa?










Koiruli oli hyvin helppo irrottaa pakkauksesta. vain kolme pientä saksien nipsausta.

Kovin hellyttävä naama, pikku kieli ja kimaltava nenu.



Sitten jännittävä paljastus! (Paitsi jos näit jo spoilerin instagramissani.)

Suoritamme keisarinleikkauksen.

Kolmoset! Toivoin nelosia, mutta noh, ei se mitään.

Kaksi tyttöä ja poika, pennut voivat hyvin, kaikki normaalisti kehittyneitä.

Pilvikin näyttää jo toipuneen operaatiosta.


Näitä hauvoja löytyy vaikka missä vinkeissä väreissä, esimerksiki psykedeelinen Taffy:

Myös hieman realistisemman värisiä on, tässä Gigi. Tykkään itse fantasiaväreistä ihan yhtä paljon kuin näistä luonnollisista.

Kitty Surprise Autumn on ihana! Kisujakin löytyy kaiken värisinä.



Mutta ei siinä vielä kaikki! :D On olemassa myös Pony Surprise, Bunny Surprise ja Bear Surprise!

Erityisesti panda nimeltä Poppi on mielestäni aivan älyttömän suloinen <3



Nämä lelut olivat super suosittuja 90-luvulla, mutta minulla ja muistaakseni kavereillanikaan ei ollut yhtään. Ehkä niitä ei myyty meidän perällä? Silloin täällä oli vielä Lelu-Tapuli, ainoa lelukauppa koko kaupungissa, mutta nykyään ei ole enää sitäkään (paitsi joku ihan uusi piskuinen lelukauppa, kaipa se on parempi kuin ei mitään?). Ostan yleensä leluni täällä Prismasta tai Säästö-Texistä, jos en tilaa netistä. Siksi on niin ihanaa päästä käymään Oulussa leluostoksilla.

Vaikka nämä lelut eivät olekaan minulle kovin nostalgisia, pidän niistä kovasti. En kuitenkaan tahtoisi maksaa kolmeakymmentä euroa kappaleelta. Jos vielä joskus löydän niitä vähän edullisemmin jostain, saatan hankkia lisää.





-Miss Chaos